En saa unta, koska nukuin koulun jälkeen melkoiset päiväunet (uneksin mm. ruokalajista jonka nimi oli mushu-naama, siis punaiseen lihaan veistetty aasialaisvaikutteinen naama). Olen jo ollut tässä hieman produktiivinen, eli nyt voin hyvillä mielin heittäytyä höpisemään. Ajattelin kirjoittaa lapsista, koska eräs pavunmuotoisessa asennossa köllinyt vauva ajoi minut jälleen haluamaan omaa lasta (tätä tapahtuu tasaisin väliajoin, enää en jaksa edes huolestua).

Pidän lapsista. Tietysti ne saattavat kirkua ruuhkametrossa tai vetää raivareita supermarketin kilometrin mittaisissa jonoissa, eivätkä useimmat niistä osaa edes syödä siististi. Muutenkin ne ovat koko ajan jotain vailla, eikä niiltä saa kunnollista kiitosta vaikka niiden hyvinvoinnin eteen raataisi kuinka. Useimmat tuntemani lapset ovat kuitenkin myös opettaneet minulle paljon, ja lasten kanssa koetut mukavat hetket päihittävät satunnaiset raivaroinnit sata-nolla. Tämä riippuu nyt tietenkin aivan siitä minkä itse kokee mukavaksi. Minun mielestäni satujen lukeminen, vuodenaikojen seuraaminen, retkien tekeminen, oppimisen riemun todistaminen, leikkien keksiminen ja pikkuisten kanssa jutteleminen on kivaa. Huomaan kaipaavani niitä nyt kun en tässä elämäntilanteessa paljon lapsia tapaa.

En kuitenkaan aio ryhtyä minkäänlaisiin lasta yrittäviin toimiin (paitsi ikään kuin simuloiden, hehhehhehhehheh), sillä elättelen jonkinlaista fatalistista uskoa että lapsi tulee sitten kun se on tullakseen. Olisin varmasti kiva äiti, mutta mitään kiirettä minulla ei ole.

Aion kuitenkin käyttää tämän vauvakuumeen hyödyksi ja kirjoittaa vaikka satuja.