On ollut sairaan hauskaa ja sairaan kamalaa. Mutta häntä pystyyn vaikka hakaneulalla, sanovat viisaat (eli äiti).

Odotan niin lunta! Ja Nick Cavea, Björkiä, Belle & Sebastiania ja kynttilöitä. Noi bändit mainitsin siksi että ne on mun talvimusiikkia (Cmx:n Rautakantele kuuluu siihen itse asiassa myös). Tänä talvena aion mennä hame päällä luistelemaan ja tehdä kaikesta romanttista, jopa tästä iänikuisesta köyhyydestä ja katkeruudesta. Keksin kyllä jotain, oon aina keksinyt. Ja ihmiset on ihania, sekä uudet että vanhat. Voi <3

Pakko muuten vielä kertoa päivästä joka tuntui henkilökohtaisen historiani kurjimmalta paskapäivältä, mutta josta tulikin ihan hyvä kahden sattuman ansiosta:

1. Olin menossa ostamaan roskista mieli totaalisen maassa, siis niin hajalla ja itkuisena kuin ihminen vaan voi olla (en vieläkään tajua miten mulle tuli siinä tilassa mieleen että menenpä ostamaan roskiksen. whaat?!). Hakaniemen toria ohittaessani kuulin järkyttävää meteliä, ja näin joukon ihmisiä ja niiden keskellä bändin. Menin lähemmäs, ja huomasin että Yleislakko-niminen bändi oli pystyttänyt kamansa keskelle toria, ne riehuivat ihan kympillä ja iso joukko erilaisia ihmisiä pukumiehistä spurguihin oli pysähtynyt diggailemaan. En voinut lopettaa hymyilemistä (ja unohdin ostaa sen roskiksen).

2. Ollaan koko kesä puhuttu Sonjan kanssa että pitäisi mennä kävelylle joku ilta, ja tuon nimenomaisen paskapäivän iltana viimein päästiin sanoista tekoihin. Vielä viisi minuuttia ennen lähtöä itkin puhelimessa, mutta takaisin tullessa oli sairaan paljon parempi olo: juteltiin, naurettiin, käveltiin ja nähtiin sattumalta sairaan hieno ilotulitus keskellä Kaisaniemen puistoa, se vaan jatkui ja jatkui :) Tuntuu että aina kun oon oikein ekstrasurullinen niin jotain tuollaista tapahtuu, ihan kuin maailma haluaisi näyttää ettei tää nyt niin kauheeta ole.