Vietin viikonlopun kuvauksissa. Tällaista tarttui muistikirjaan perjantaiyönä...

Pe 18.12.2009

Kello on kaks yöllä. Ollaan Jakomäessä. Ollaan säädetty tätä aamupäivästä, ei käytännössä mitään taukoja. Nyt pojat tekee kuvaussuunnitelmaa ja mä kertaan rekvisiittaa ja pukuja, yksi mekko stressaa tosi paljon. Pojat tekee hyvää duunia, miettii ihan kaiken ja kysyy välillä multa jotain. En mee muuten siihen väliin sössimään mitään, se olis vaan uskottavuuden hakemista asiassa jossa mulla ei ole mitään rahkeita päteä. Oon ollut aikamoisissa naisten töissä, miettinyt mekon saumoja, keittänyt kahvia ja patistanut poikia syömään. Mutta ei pojatkaan tule mua neuvomaan kun teen käsistä, eli voin edelleen olla uskottava ihminen vaikka keitänkin pojille kahvia, hehheh... En tajua miksi edes mietin tällaisia. Ehkä siksi että moni tuttu tyttö kokisi uskottavuutensa menneen.

Oon jo nyt niin väsynyt etten tiedä mitä huomisesta tulee. Huomenna tää vasta alkaa! Rukoilen että kaikki sujuu hyvin, varsinkin että tuo mekko nyt kävisi. Huomenna menee myöhään, ja sunnuntaina myös. Mulla on väsymyksestä huolimatta hyvä fiilis, sama tunne kun viimeksi roudasin tavaraa ja kasailin settiä poikien kanssa. Silloinkin oli mun käsis, ja kelasin puvustusta ja lavastusta sillä aikaa kun pojat sääti valojen kanssa ja mietti kuvia valmiiksi. Silloin kaikki meni hyvin vaikka väsytti, ja toivon että nytkin menee. Kuvauspäiviä on vaan enemmän, ja porukkaa vasta onkin enemmän.

Välillä tulee sellanen kuristava hirvitys kun muistaa mitä opettajat sanoi tuotantokokouksessa: että me ei selvitä tästä. Mutta mitä se pelkääminen tässä enää auttaa? Täytyy vaan tehdä.